10362, 12333, 16217... Pelaan pasianssia nykyään suht paljon. Tämänhetkinen ennätykseni on peli läpi 45 sekuntiin. Pisteitä ropisi tuo kuusitoistatuhatta ja risat. Jotkut väittävät addiktikti, mutta kumoan väitteen sanomalla vain, että minusta pasianssin klikkailu on mukavaa ajanvietettä.

Ja joulukin tuli ja meni. En saanut ainuttakaan CD:tä, en yhtään kirjaa, mutta Rammsteinin uusin liveDVD kompensoi kaiken muun uupuvan, paitsi kamerajalustan. Sen puuttuminen kyrsii. Ja kovaa. (Nyt siitä voi valittaa, kun nautti joulun tunnelmasta silloin aattona ja joulupäivänä.)

Ja olen taas auki, rikki, rahaton (melkein). Ja ajattelen kaikkea outoa, joka pitäisi saada kirjoitettua ylös - siitä saattaisi saada aihetta ja inspiraatiota runoihin. Mutta en sitäkään jaksa tehdä (viimeisen runon kirjoitin kaiketi viisi päivää siten, pisin tauko jotain kolmeen kuukauteen). Ehkä minä vielä. Mietelauseita olen muutaman kirjoittanut ja nekin ennen joulua.

Palellutin jalkapohjani herättyäni kenkieni tähden; sumutin ne suoja-aineella pakkasessa, ilman sukkia tahi muita jalkineita. T-paita päällä. Johtuuko sitten liian pitkistä yöunista - nukuin yhteen, nyt on hyvä olo - vai rakkaudesta kenkiin, ken tietää (mutta ei kerro).

Kirkkaanpunaiset kynnet ovat nätin näköiset, pidän niistä. Enkä ole valokuvannutkaan pitkään aikaan, kohta voisi ottaa kameran kaulaan, vaatteet päälle ja lähteä ulkoilemaan. Ilman jalustaa, mrrrrr!

Ihan runojenkirjoitusolo.