Ymmärsin eilen, kuinka ihanalta tuntuu ottaa ensimmäinen hörppy piri-pintaan täytetystä juomapullosta. Kun nostaa pullon huulilleen ja neste koskettaa ylähuulta, aaaah. Kuin kuuma suklaakahvi annettasiin käteen laskettelureissun jälkeen, kun sormet ovat vielä aivan jäässä.

Tänään satoi illalla kahdeksan aikoihin iiiiiisoja valkoisia lumihiutaleita, puoliksi räntää. Olin juuri kävelemässä kotiin, kun jouduinkin hidastamaan kulkemisnopeuttani. Lumihiutaleiden pyydystäminen kielellä on yksi niistä talven yksinkertaisista iloista - kun sihti osuu ohi suun nuolaistaan huulelta tai poskelta hiutaleet suuhun. Niskat siinä menevät, mutta mitä pienistä (kun ei pienetkään meistä).

Stanislaw Jerzy Lecillä on hyviä ajatuksia. Perspektiivi, hieno asia - antaa mahdollisuuden nähdä viholliset niin pieninä.